Autonpesusta kannattavaa lisäliiketoimintaa autoliikkeelle

12.3.2019

Autonpesusta kannattavaa lisäliiketoimintaa autoliikkeelle

Autonpesusta kannattavaa lisäliiketoimintaa autoliikkeelle

Wetterissä on jo pitkään tiedostettu autonpesun merkitys toisaalta paremman asiakaskokemuksen luomisessa ja toisaalta oivana tapana tehdä lisää bisnestä. Autotoimialan kova kilpailu on ajanut perusliiketoiminnan katteita alas ja yhtiö onkin panostanut relevanttien lisäpalveluiden tarjoamiseen. Autonpesupalvelut ovat olleet hyvä tapa sitouttaa olemassa olevia asiakkaita sekä keino, jolla Wetteri on päässyt positiivisesti erottumaan kilpailijoistaan.

Yhtiön kaikissa toimipisteissä on tänä päivänä tarjolla sekä koneellinen autonpesu että käsinpesu- ja fiksauspalvelut. Vielä joitakin vuosia sitten osaa palveluista toimitti ulkopuolinen palveluntarjoaja, nyt kaikki pesutoiminta on omissa käsissä.

”Autonpesu ja fiksaus ovat tuoneet meille kasvavaa ja kannattavaa lisäliiketoimintaa. Kun palveluiden tuotanto on omissa hyppysissä niin niiden myynti ja markkinointikin toimii luontevammin ja paljon tehokkaammin”, sanoo Wetteri Oy:n teknisen palvelun johtaja Pekka Palo.

Lue koko Wetterin asiakastarina täältä.

OTA YHTEYTTÄ

TAI SOITA
09 3508 1090

Uutisarkisto

 
×