Prowash Oy on osa Pohjoismaiden suurinta autonpesuliiketoimintaa

Maailman suurimman autonpesukonevalmistajan WashTecin maahantuojat ja omien markkinoidensa markkinajohtajat, suomalainen Prowash Oy ja ruotsalainen Pamaco Totalservice AB yhdistivät voimansa keväällä 2017. Yritysjärjestelyn tuloksena syntyi Pohjoismaiden suurin autonpesukoneita markkinoiva yritys, jonka liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa ja jonka palveluksessa on lähes 100 henkilöä.

Prowashin historia

Prowashin taustalla ovat pitkään autonpesubisneksessä mukana olleet Mikael Lindholm ja Rudi Steiner. Mikael aloitti autonpesuhommat vuonna 1991 menemällä töihin saksalaisen pesukonevalmistaja Kleindienstin suomen tytäryhtiöön. Rudi tuli mukaan autonpesukuvioihin vuonna 1993, kun Rudin sukuyritys osti Kleindienstin Suomen toiminnot sekä toiselta saksalaiselta pesukonevalmistajalta CaliforniaRohelta heidän pesutoimintansa.

Vuonna 1995 California ja Kleindienst fuusioituivat. Silloin Suomessa elettiin harjattoman pesun ruuhkavuosia. Uusia harjattomia koneita asennettiin ympäri Suomea, kunnes Mikael bongasi messuilta uutuuden; naarmuttamattomat pehmoharjat. Samoihin aikoihin alkoi myös pesumarkkinoilla murros. Ketjut ottivat suuremman roolin autonpesussa ja uusia palvelumalleja tarvittiin. Ensimmäiset per pesu –malliset huoltosopimukset tehtiin vuonna 1997. Asiakkaille tarjottiin aivan uudenlaista helppoutta ja ennustettavuutta. Ylläpidon painopiste siirtyi korjauksista ennakoivaan huoltoon.

WashTec ja Prowash syntyivät

Vuonna 2000 saksalaiset pesukonevalmistajat CaliforniaKleindienst ja Wesumat sulautuivat. Syntyi WashTec. Wesumatilla oli Suomessa oma tytäryhtiö. Rudin sukuyritys osti Wesumatin Suomen tytäryhtiön, sukuyhtiön pesukoneliiketoiminta siirrettiin yhtiöön ja sen nimeksi tuli Prowash Oy. Samassa yhteydessä Rudi ja Mikael tulivat yhtiöön osakkaiksi.

WashTec on maailman suurin pesulaitevalmistaja. Se valmistaa noin 4000 pesulaitetta per vuosi ja joka päivä pestään noin 2.000.000 autoa WashTecin valmistamilla laitteilla. WashTec on listattu Frankfurtin pörssiin.

Prowash kasvoi markkinajohtajaksi

 Koko 2000-luvun Prowash jatkoi palveluliiketoiminnan kehittämistä. Myös pesukemikaalit tulivat tärkeämmäksi osaksi kokonaisuutta. Vuonna 2007 Rudi osti loput sukuyhtiön osakkeet Prowashista. Parissa vuosikymmenessä Prowashista on tullut pienestä haastajasta markkinajohtaja. Vuonna 2012 Prowash toi markkinoille ShineTecs-vahauksen: käsinvahauksen kiiltoa ja suojaa konepesun helppoudella sekä läpinäkyvyyden tuovan Huoltowebin yhdistettynä Käytettävyystakuuseen. Prowash oli mukana kehittämässä vuonna 2013 lanseerattua Juhlapesu-konseptia. Vuonna 2014 tuotiin markkinoille XL-koneet, Touchless ja RainTecs, Vuonna 2015 lanseerattiin 24/7 valvontapalvelu ja vuonna 2016 oli lanseerausvuorossa perän pesun mullistava MultiFlex. Vuonna 2017 on pesun kehittämisen pääpaino ollut pesun näyttävyyden kehittämisessä. Alkuvuonna 2017 tuotiin markkinoille FoamSensation, joka vie autonpesukokemuksen uuteen ulottuvuuteen. Vuonna 2017 Prowash aloitti myös Kometoksen valmispesuhallien markkinoinnin ja toi markkinoille uuden tavan markkinoida pesuja; Pesutilin. Ja lisää tuote- ja palvelukehitysinnovaatioita on tulossa.

Pohjoismaiden suurin autonpesukoneliiketoiminta

Maailman suurimman autonpesukonevalmistajan WashTecin maahantuojat ja omien markkinoidensa markkinajohtajat, suomalainen Prowash Oy ja ruotsalainen Pamaco Totalservice AB yhdistyivät toukokuussa 2017. Yritysjärjestelyn tuloksena syntyi Pohjoismaiden suurin autonpesukoneita markkinoiva yritys.

 

 

×